Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

Aloittajan hyötypaketti. Usein kysyttyjen kysymysten vastauksia ja muitakin neuvoja oman oluen tekemisen aloittamiseen.

Valvojat: suorama, Elmo, Veteraanit

Avatar
kaljakori
Oppilas
Oppilas
Viestit: 149
Liittynyt: Ke Huhti 30, 2014 21:26 pm
Suomea?: Kyllä
Paikkakuntasi: Åbo
18 tai yli: Olen

Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

ViestiKirjoittaja kaljakori » Pe Maalis 06, 2015 19:40 pm

Laitetaanpa omat yksi kokemusta "liian lämpimään" vierteeseen hiivaamisesta.
En liene ensimmäinen, enkä viimeinen joten laitetaan tänne tulevienkin hätähousujen rauhoittamiseksi :cheers2:

Tuossa taannoin malttamattomuuttani en jaksanut odottaa, että vierre jäähtyisi huoneenlämpöiseksi ja päätin heittää hiivat melkein 40C vierteeseen.
Hiivana oli US-05 veteen nesteytettynä. Käymäänhän se lähti (eli ei ollut kuolettavan kuumaa), mutta sitten lueskelin ja täältäkin foorumilta sain vinkkiä, että saattaisi makuun vaikuttaa.

Itse käymislämpö olikin sitten tasainen 22C.

Noh, ekat 4 viikkoa pullossa oltuaan maistui kiljulta, mutta tänään (n. 5 viikkoa pullotuksesta) tuota olutta maistessani, en kyllä mitään epämielyttävyyksiä enää maistanut. Ja tämä olut oli miedosti humaloitu, eikä kuivahumaloita laisinkaan. Oikein yllätti, että yhtäkkiä oli kuin mehua olisi juonut.

Piti ihan laittaa toinenkin pullo viilenemään - että maistelinko nyt varmasti juuri tuota olutta äsken :jano:

Eli ainakaan US-05 ei minua rankaissut korkeasta hiivauslämpötilasta.

Ihan varma en ole missä lämmöissä hiivan saa kuolemaan, mutta muistikuva leivontahiivan lisäämisestä kädenlämpöiseenveteen johdatteli siihen lopputulemaan, että oluthiivankin voi lisätä jo noissa n. 40C lämmöissä. Eikä kuollut :)

Avatar
kaljakori
Oppilas
Oppilas
Viestit: 149
Liittynyt: Ke Huhti 30, 2014 21:26 pm
Suomea?: Kyllä
Paikkakuntasi: Åbo
18 tai yli: Olen

Re: Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

ViestiKirjoittaja kaljakori » Pe Maalis 06, 2015 20:54 pm

Yhtä yllättynyt kuin 2 tuntia sitten. Ei maistu kiljulta.

Epäluuloisena ottaa ekoja huikkia kun oli niin pahaa vielä viikko sitten...

Mutta hyvää tuosta vaan tuli :D

raaste
Aloittelija
Aloittelija
Viestit: 48
Liittynyt: To Elo 17, 2017 21:44 pm
Suomea?: Kyllä
Paikkakuntasi: Kuopio
18 tai yli: Olen

Re: Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

ViestiKirjoittaja raaste » La Touko 05, 2018 9:54 am

Aiheeseen liittyvää sössimistä tuli harrastettua eilen illalla. Tein ekaa kertaa vähän isompaa satsia (16L) ja en tajunnut että vierteen jäähtymiseen menee monta tuntia. Pistin sitten hiivat nesteytymään asianmukaisesti ihan liian aikaisin. 2 pakettia nottinghamia. Yritin parhaani mukaan saada vierrettä jäähtymään tavoitelämpötilaan (14c), mutta päädyin nakkaamaan hiivat sekaan 23c lämpötilassa koska kello oli kolme, aamulla herätys kuudelta ja hiivan nesteytyskin oli mennyt reilusti yliajalle jo. :D Kun olin nakannut hiivat sekaan, laitoin käymisastian kammioon ja termostaattiin tavotelämpö 14c. Lämpötila tippuu hiljakseen, aamulla oli 18c ja ei mitään merkkejä käymisestä. Mutta ei sitä ehkä näillä seteillä ole odotettavissakaan muutamalla tunnilla vielä. Og oli 1.080 ja tyylinä wee heavy, eli vissiin hiivahommat aika kriittisiä.

Kuinkahan pahasti meni metsään?

raaste
Aloittelija
Aloittelija
Viestit: 48
Liittynyt: To Elo 17, 2017 21:44 pm
Suomea?: Kyllä
Paikkakuntasi: Kuopio
18 tai yli: Olen

Re: Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

ViestiKirjoittaja raaste » La Touko 05, 2018 18:07 pm

Everything went better than expected. Siellä se näyttäs nyt pulputtavan tasaisesti ja lämpötila nätisti 14c. :) Kyllähän se hiiva varmaan vähän stressautui tuosta, saa nähdä kauanko tarttee kypsyttää.

Matts
Kisälli
Kisälli
Viestit: 679
Liittynyt: Pe Syys 07, 2012 14:37 pm
Suomea?: Kyllä
Paikkakuntasi: Oulu
18 tai yli: Olen

Re: Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

ViestiKirjoittaja Matts » Su Touko 06, 2018 21:17 pm

Vinkkinä tuohon lämpöjudanssiin: Sitä hiivaa ei ole pakko pitchata samana iltana. Ite yleensä jäähdytän matskun panopäivänä (about +30c) ja jätän ulkovarastoon. Sitten seuraavana kiikutan ne seuraavana päivänä duunin jälkeen sisälle ja pitchaan hiivan. Tällöin se on about 10-20c.

Ainoa riski tuossa on happaneminen, mutta siinä menee jo useampi päivä.

Noin niinkuin yleensäkkin elämässä, niin hötkyilemällä ei hyvää tule :).

miguels
Harjoittelija
Harjoittelija
Viestit: 469
Liittynyt: Ke Helmi 06, 2013 12:33 pm
Suomea?: Kyllä
Paikkakuntasi: Uusimaa
18 tai yli: Olen

Re: Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

ViestiKirjoittaja miguels » Su Touko 06, 2018 23:13 pm

No tietty täydellisessä maailmassa ainahan se vierre pitäisi päästä hiivaamaan heti, jotta käyminen saadaan mahd. nopeasti käyntiin, jolla suojataan vierteen pilaantuminen. Mutta hyvin noi hitaatkin jäähdytykset ovat toimineet.

raaste
Aloittelija
Aloittelija
Viestit: 48
Liittynyt: To Elo 17, 2017 21:44 pm
Suomea?: Kyllä
Paikkakuntasi: Kuopio
18 tai yli: Olen

Re: Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

ViestiKirjoittaja raaste » Su Touko 06, 2018 23:56 pm

Joo, tossa itseni ajoin vähän nurkkaan kun lähdin keulimaan hiivan nesteytyksen kanssa. Ei se nesteytetty hiiva varmaan aamulla ois enää kuosissa ollut. Tuli siinä muutama eri vaihtoehto punnittua. Olis mulla ollu us5 pari pussukkaa myös, mutta halusin tehdä nottinghamilla että voin käyttää kylmemmässä. Hyvin jäi tästä oppi päähän että kuivahiiva nesteytetään vasta sitten kun vierre on tavoitelämpötilassa. Edelleen pulisee ihan tyytyväisenä, että eiköhän tästä olutta tule kun lämpökontrolli pysyy hallussa loppuajan. :)

cob
Harjoittelija
Harjoittelija
Viestit: 392
Liittynyt: Su Syys 13, 2015 18:02 pm
Suomea?: Kyllä
Paikkakuntasi: oolu
18 tai yli: Olen

Re: Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

ViestiKirjoittaja cob » Ma Touko 07, 2018 8:48 am

Ei sillä että olisi vielä kontaminaatio iskenyt, mutta jos tuollaista yönyli-jäähdytystä harrastaa niin luulisi että haalean vierteen siirtojen kanssa kantsii olla varovainen, tai vielä mielummin ei siirtele mihinkään / availe kattilan kantta turhaan. Plus on varovainen mahdollisesti kattilan ulkopuolelle ei-keitettyyn maailmaan jääneiden vierteenjämien kanssa (hanat, kattilan reunat, kondenssivesivalumat jne.). Itsestäänselvyyksiä osittain toki.

Kerran jäähdyttäessä hulahti vierteen sekaan kattilan kannen päältä takapihan vähemmän puhtaasta lumesta tullutta sulamavettä. Ei kontaminaatiota (kop kop).
Kävelyä, kaljaa ja kuvia - https://exposedpaths.exposure.co/

Matts
Kisälli
Kisälli
Viestit: 679
Liittynyt: Pe Syys 07, 2012 14:37 pm
Suomea?: Kyllä
Paikkakuntasi: Oulu
18 tai yli: Olen

Re: Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

ViestiKirjoittaja Matts » Ma Touko 07, 2018 9:23 am

Mjoo, mulla on siinä mielessä iisi tuo, että mäskään varastossa ja jäähdyttelen kans. Eli käytännössä sitä ei tartte roudata lämpimänä mihkään.

Ja mitä ite olen ymmärtänyt jäähdytyksestä, niin kirkkauden kannalta olleellisin on nopea droppi tuonne about 30C. Anyho, ihan kohtuudella toiminut ja astian roudaus kylmänä soppelisti lisää happeakin vierteeseen käymistä varten. Vaikkakin hoidan hapen roolin pääasiassa oliiviöljytipalla.

raaste
Aloittelija
Aloittelija
Viestit: 48
Liittynyt: To Elo 17, 2017 21:44 pm
Suomea?: Kyllä
Paikkakuntasi: Kuopio
18 tai yli: Olen

Re: Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

ViestiKirjoittaja raaste » Ma Touko 07, 2018 13:08 pm

Vaikkakin hoidan hapen roolin pääasiassa oliiviöljytipalla.


Nyt menee offtopiciksi, mutta voitko kertoa tästä lisää? :) Oliiviöljytipalla korvaat sen täyden käymisastian kanssa tehtävän tanssiesityksen. Kuulostaa erittäin varteenotettavalta vaihtoehdolta. :D

reivanen
Aloittelija
Aloittelija
Viestit: 39
Liittynyt: La Touko 20, 2017 13:04 pm
Suomea?: Kyllä
Paikkakuntasi: pk-seutu
18 tai yli: Olen

Re: Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

ViestiKirjoittaja reivanen » La Touko 26, 2018 12:14 pm

Onkos tästä tehty jotain kokeita tai mittauksia että juuri alkuvaiheessa tulee ne virhemaut jos on liian lämmin? Itse olen aina mennyt siinä uskossa että lämpötilaheilahtelut ovat se pahin asia, joten kuivahiiva huoneenlämpöön, nesteytys huoneenlämpösellä vedellä, ja lisäys huoneenlämpöiseen vierteeseen.

Avatar
Arttu
Oppilas
Oppilas
Viestit: 108
Liittynyt: To Huhti 03, 2014 9:49 am
Suomea?: Kyllä
Paikkakuntasi: Tampere
18 tai yli: Olen

Re: Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

ViestiKirjoittaja Arttu » La Touko 26, 2018 23:36 pm

reivanen kirjoitti:Onkos tästä tehty jotain kokeita tai mittauksia että juuri alkuvaiheessa tulee ne virhemaut jos on liian lämmin? Itse olen aina mennyt siinä uskossa että lämpötilaheilahtelut ovat se pahin asia, joten kuivahiiva huoneenlämpöön, nesteytys huoneenlämpösellä vedellä, ja lisäys huoneenlämpöiseen vierteeseen.



Ne virhemaut syntyy käsittääkseni hiivan lisääntyessä. Liian lämpimään vierteeseen hiivatessa hiivan lisääntyminen on liian nopeaa ja hiiva "stressaantuu". Käymisen loppuvaiheessa kun hiivaa on jo runsaasti ja suurin osa sokereista on syöty, voi lämpötilaa yleensä nostaa huoletta käymisen lopuunsaattamiseksi.


Tämän takia nestehiivan kanssa tehdään starttereita ja kuivahiivan kanssa käytetään tarvittaessa useampi pussi.

Huoneenlämpö on myös aika väljä termi. Esim nyt helteillä en missään tapauksessa hiivaisi huoneenlämpöistä vierrettä. Tein juuri saisonin joka saa kyllä käydä hyvin lämpimässä (n. 22c), mutta jäähdytin vierteen kuitenkin 18 asteeseen, jotta hiiva saa tottua uuteen ympäristöönsä rauhassa.

cob
Harjoittelija
Harjoittelija
Viestit: 392
Liittynyt: Su Syys 13, 2015 18:02 pm
Suomea?: Kyllä
Paikkakuntasi: oolu
18 tai yli: Olen

Re: Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

ViestiKirjoittaja cob » Su Touko 27, 2018 7:47 am

Yhdellä hiivalla tehty testi hiivauslämmöstä: http://brulosophy.com/2014/12/15/the-te ... t-results/

Lämpötilaheitoistakin on tehty vastaava: http://brulosophy.com/2017/05/08/fermen ... t-results/
Kävelyä, kaljaa ja kuvia - https://exposedpaths.exposure.co/

Matts
Kisälli
Kisälli
Viestit: 679
Liittynyt: Pe Syys 07, 2012 14:37 pm
Suomea?: Kyllä
Paikkakuntasi: Oulu
18 tai yli: Olen

Re: Hiiva liian lämpimään vierteeseen.

ViestiKirjoittaja Matts » Su Touko 27, 2018 20:48 pm

raaste kirjoitti:
Vaikkakin hoidan hapen roolin pääasiassa oliiviöljytipalla.


Nyt menee offtopiciksi, mutta voitko kertoa tästä lisää? :) Oliiviöljytipalla korvaat sen täyden käymisastian kanssa tehtävän tanssiesityksen. Kuulostaa erittäin varteenotettavalta vaihtoehdolta. :D


Tästä oli aika huplatusta jokunen vuos sitten. Löytyy googlettelemalla mielin määrin matskua.

Pointtina joka tapauksessa, että hiiva tarttee happea lipidien tuottamiseen, mutta voi ottaa ne valmiina suoraan oliiviöljystä. Sitä tarvitaan kirjaimellisesti alle tippa /20l.


Palaa sivulle “Neuvoja ja vinkkejä”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa